Denise postaa

Pääsinpäs ihan ekaa kertaa valtaamaan näppäimistön! Pinja kuulemma hehkuttaa mua täällä aina, niin on kiva päästä kertomaan ihan ite minkälaista mun elämä on.

Muutin ulkomailta joitaki vuosia sitte tänne kylmään Suomeen. Ei sillä, pärjäilen nykyään ihan hyvin jo talvetkin! Tällä hetkellä mulla on melkein enemmän karvaa kun Rytyllä, hah. Tosin tuuli ja sade on pahinta mitä tiedän, mut onneks Pinja ei enää ees yritä ratsastaa sateessa ku mä en suostu liikkumaa naama sateeseen päin. Ja ulkona saa olla loimen alla.

Rytty on mun poikaystävä, ollaan oltu yhessä jotain vähän yli vuoden ja meillä menee tosi hyvin. Tykkään Rytystä hirveesti, vaikka se on välillä vähä tyhmä ja koittaa nipistellä mua! En muutenkaa kauheesti tykkää ku Rytty yrittää vaikka pussailla mua. Tammakavereita mulla ei ole oikeastaan enää, olis ihan kiva kyllä kun emmä aina tajua noita miehiä. Ei kuitenkaa oikeestaan Rytyn kanssa pärjätä ilman toisiamme, ja joskus jos mut pakotetaan yksin johonkin isoon laatikkoon (maneesiksi kai kutsuvat) ilman Ryttyä, hirnun sille seinien läpi ja sehän vasta ihmisiä ärsyttääkin. Niiden mielestä mun ääni ei kai oo kovin kaunis.
   Rytty tuo mulle tosi turvallisen tunteen, ja sen kanssa voisin mennä melkein mihin tahansa. Rytty on paljo rohkeempi ku mä. Yhtä asiaa en vaan tajua, kun Rytty aika usein jättää mut yksin tarhaan ja lähtee johonki aitojen läpi? Ite en ainakaa uskaltais ikinä koskee sähkölankoihin.

Tää on mun lempipaikka!

Pinja on ihan kiva. Pinja tykkää kans musta, ainaki se lässyttää mulle hirveesti ja antaa nameja. Välillä mä en oikein tajuu mitä se haluaa, mut useimmiten työnteko maittaa mulle ihan hyvin. Mä tykkään erityisesti hyppiä niiden värikkäiden tikkujen yli, ja oonki siinä tosi hyvä ja nopea! Oon myös aina kaikista nopein kun laukataan pellolla tai tiellä.

Mitähän vielä kertoisin? Mulla on yks poika tuolla jossain päin Suomea, ja aina välillä haluisin lisää lapsia. Mut oon kuulemma aika vanhaki siihen jo. Vanha? Omasta mielestäni oon kyllä ihan nuori tyttönen vielä. Ei multa vielä vauhti lopu pitkään aikaan! Vaikka Pinja välillä toivooki et rauhottuisin vähän, mut emmä oikein malta ku maailma on niin jännä paikka.

Täs mä ja Rytty

Ei mulla tässä muuta! Kohta onkin jo iltapäiväheinien aika, jes.

Miksi juuri Denise?

Tätä kysymystä tulee aina välillä itsekin mietittyä, että miksi juuri tuo kaikista maailman hevosista... Vaikeina hetkinä nämä asiat ovat hyvä muistutus mitä kaikkea upeaa mulla onkaan elämässäni Denisen ansiosta.

1. "koska ei ollu muutakaan"
Toi kuulostaa pahemmalta kun on :D Mutta kun Patu oli lopullisesti poissa pelistä ja Rulle oli tosi pieni mulle eikä tuntiponeilla treenaus oikein napannut, halusin jonkun  oman treenikaverin. Denise oli juuri sopivasti samalla kotia vailla.

Ekoja kertoja selässä kotona

2. Denisen luonne
Denise ei ole mikään maailman laadukkain poni ainakaan koulupuolella, joka mua enemmän kiinnostaa, mutta se ei haittaa yhtään. Denisellä on loistava asenne työntekoon ja se on aina lähdössä mielellään töihin. Välillä siltä saa kyllä ihan vaatia asioita koulutuuppaillessa, ettei mene ihan lusmuiluksi koko homma... Mutta siis joo, yleensä yrittää parhaansa ja oppii nopeasti :D
  Maasta käsin on mulle vielä tärkeämpää, että homma toimii. Denise kunnioittaa ihmisen omaa tilaa ihan luonnostaan, ja mä kunnioitan myös sen tilaa - Denise ei ole mikään halipuspusponi, vaan pitää vähän etäisyyttä jos saa itse päättää. Sekin on hyvä vaan, vihaan sitä jos ollaan koko ajan tukemassa syliin ja tönimässä. Tullaan oikein hyvin toimeen näin. Denise on kuitenkin tosi hyväntuulinen pääosin, loimitus aamuisin ei ole ihan lempijuttuja, mutta silloinkin korkeintaan luimistelee ja näykkii vähän ilmaa ja karsinan porttia. Ikinä en voisi kuvitella Denisen koskevan ihmiseen hampailla.
  Denise ei myöskään ole mitenkään kovin ponimainen tai tammamainen luonteeltaan.


3. Hyppääminen
Koeratsastuksessa en oikeasti saanut tammaan mitään otetta enkä varsinaisesti ihastunut siihen sileän ratsastuksen perusteella, lähinnä oli semmonen fiilis että haluan opetella tällä ratsastamaan.
  Pari hyppyä lopussa tavallaan vahvisti mun päätöksen. Mä olin silloin tosi kokematon ja vähän arka hyppäämään, ihan vaan rutiinin puutteesta. Aina alkoi jännittää hirveästi kun esteet nousi yli 50-60cm. Denisellä menin kuitenkin varmaan noin 70cm pystyn koeratsastuksessa ilman jännitystä. Tamma tuntui vaan jotenkin turvalliselta, vaikka menihän se aika lujaa.
  Samoja fiiliksiä mulla on vielä nykyäänkin, ja arkailen lähes kaikilla muilla hepoilla hyppäämistä paitsi Denisellä. Vauhtia meillä on edelleen aina välillä, mutta paljon on meno tasoittunut vaikka mulla ei tavoitteita estepuolelle ole oman asenteen ja ponin iänkin takia. Jatkossa varmaan keskitytäänkin hiomaan yhteistyötä pääosin matalilla korkeuksilla ja ei mitenkään viikottain.

Koeratsastus ja nätti pysäytyskuva

4. Fiksu käytös maastossa
Denise on maastossa aika tasainen puksutin ainakin kun menee muiden perässä. Johtohevosena se vähän jännittää enkä kokonaan yksin ole sen kanssa edes maastoillut. Alkuaikoina Denise säpsyili enemmän maastossa, mutta se on kyllä vähentynyt aika paljon. Reippaammilla laukkapätkillä mennään yleensä ekana, ja yhellä tietyllä hyväpohjaisella tiellä Dee innostuu aina ihan hirveesti!

5. No mutta onhan se nättikin...
Mä en ikinä ole ollut kovin ulkonäkökeskeinen ihminen eikä esim. mun omakaan ulkonäkö ole kiinnostanut mua koskaan erityisesti, mutta ainahan se on plussaa että heppa on kaunis :D

6. Mukavat omistajat
Denisen omistajien kanssa ei ole ikinä ollut minkäänlaisia ongelmia, ja olen saanut ihan vapaat kädet ponin hoidon ym. suhteen. Se on kyllä ollut tosi kiva, ja en koskaan oikeastaan edes ajattele että Denise ei ole paperilla mun nimissä. Se kuitenkin tuntuu ihan omalta ja välillä tulee kyllä puhuttuakin Denisestä mun omana ponina, heh sori vaan :D

Denise & omistajansa viime vuoden loppukesästä

7. Arkielämän mutkattomuus
Denise käyttäytyy asiallisesti joka tilanteessa. Kengityksessä seisoo kuin tatti, koppiin kävelee reippain askelin, ei karkaa tarhasta vaikka Rytty vetää langat maahan ja poistuu kauas naapurien pelloille... Ei vielä toistaiseksi ainakaan olla kohdattu mitään hankaluuksia arjen askareissa.

8. Luotettavuus
Voin laukata pitkin ohjin ilman satulaa maastossa tietäen ettei poni lähde mihinkään, hypätä kaulanarulla tai ihan mitä vaan. Näin äkkiseltään ei tule mieleen asioita joita en uskaltaisi tehdä Denisen kanssa. Voin myös hyvin jättää karsinan portin auki jos olen itse tallissa, Denise kyllä tietää missä karsinan rajat menee. Denise ei ehkä vaikuta kaikille miltään luottoponilta, mutta mä luotan siihen kyllä joka tilanteessa ihan 110%.

9. Ikuisuusprojekti
En halunnut itselleni valmista ja osaavaa automaatihevosta, ja vaikka Denisellä ikää onkin jo, siinä on kuitenkin paljon projektia vielä. Tällä hetkellä tarkoitus olisi parantaa tuntumaa ja laukan laatukin paranee varmasti vielä jonkun verran. Tamma kulkee myös mielellään vähän pökkelönä, joten muokattavuutta pitää kehittää paljon vielä. Näistä tavoitteista voisin kyllä kirjoittaa oman postauksen joskus!

10. Se vaan on niin rakas murunen
Tähän ei tarvita paljon selittelyjä. Denise on ainakin tähän asti ollut mun elämäni hevonen <3

♥

Hankaluuksia

Meillä on meneillään huono kausi koulutreeneissä. Varmaan siksi, että ollaan päästy valmentautumaan tosi vähän tässä syksyllä aikataulujen takia - mä ehin koulusta kotiin vasta neljän aikoihin joka päivä ja iltaisin valmentajalla on omat tunnit ja viikonloppuisin on kaikkea muuta menoa.

Viimeksi kolme viikkoa sitten mulla oli maanantai vapaa koulusta ja valmentaja ehti käymään. Silloin valmentaja ratsasti lähes koko tunnin Denisellä kuten oli sovittu, ja itse kävin vain ihan lopuksi kyydissä. Sain tolloin kauheasti uutta ajateltavaa, mutta tuntui että homma jäi vähän kesken ja mulla ei ollut kuitenkaan täysin varma fiilis miten saan saman fiiliksen itsenäisissä treeneissä. Jouduttiin siis tavallaan palaamaan hieman taaksepäin asioissa ja vaadin vaan reilua taivutusta ja että tamma liikkuu eteen kunnolla eikä jää "munimaan", toki myös tärkeää että kiertää sisäpohkeen hyvin.

Tosta valmennuksesta ollaankin sitten menty vain tasaista alamäkeä. Aluksi oli vielä ihan ok fiilis että kyllä tää tästä, mutta en mä vaan enää tiedä miten pitäisi korjata ja mitä muuttaa omassa ratsastuksessa. Rehellinen peräänanto on kadoksissa oikeastaan koko ratsastuksen - näennäisesti esim. näissä kuvissa näyttäisi menevän ihan hyvin, mutta selkään tuntee ja kuvistakin huomaa kun tarkkaan katsoo että liike ei mene rehellisesti koko kropan läpi. Välillä on ollut toki parempiakin päiviä, mutta mitään vau-fiilistä en ole saanut pitkään aikaan.

Kaipa tästä on suunta vain ylöspäin taas. Ensi viikolla mulla on syysloma ja saatiin valmennus sumplittua keskiviikkoaamulle, jee! Tiistaina on lisäksi epäviralliset koulurataharjoitukset ja sielläkin saadaan toivottavasti vähän vinkkejä valmentajalta. Joulukuun alussa mulla vaihtuu jakso ja sitten on lyhyempiäkin päiviä joukossa, niin toivon mukaan ehditään edes vähän useammin valvovan silmän alle.

Eilen otettiin pari pikkuhyppyä ja ne sentään sujui aika kivasti, Denise odotti mua ja oli suhteellisen rauhallinen ottaen huomioon tuulisen sään ja muutaman viikon hyppytauon. 

Loppuun vielä muutamia poseerauskuvia! Yhteiskuvat ja rakennekuvat ei onnistuneet yhtään tällä(kään) kertaa, mutta pari ihan kivaa pääkuvaa saatiin sentään.

Vuosi ilman Patua

Patuska 10.7.1999 - 18.10.2015

Nyt on mentävä yksin

Kulkee pitää ilman varjoo

Osan jäätävä taakse jotta toinen voi loppuun löytää

Viimeinen päivä, viimeiset kuvat...

Kaunis, aurinkoinen päivä vuosi sitten. Istun tallissa ja kuulen kaivurin äänen. Itken Patun liinaharjaa vasten ja nappaan hännästä tukon jouhia. Kuulen auton äänen ja isäni tulee talliin sanomaan: on aika. Laitan riimun viimeistä kertaa päähän, talutan hevosen tallin ovelle asti ja riimunnaru viedään kädestäni. Liu'utan kättäni Patun karvaa ja häntäjouhia pitkin ja juoksen sisälle. Sitten kaikki on ohi. Kello 17.02 laitoin Jennalle viestin.

Aika kultaa muistot, niin ne sanovat. Aikaa on kulunut jo paljon, mutta yhä edelleen vaan tekee tosi kipeää miettiä yhteisiä aikoja ja erityisesti tuota päivää tasan vuosi sitten. Aina välillä edelleen itkettää ja Patu on ajatuksissa lähes päivittäin. Oli se vaan upea hevonen.

Mutta elämä jatkuu ja niin sen pitääkin.

Kisoja aina vaan

Vielä yksi kisapostaus, sit alkaisi varmaan pikku hiljaa riittää tältä erää :D

Sunnuntaina 9.10. oli koulukisapäivä. Mentiin ekaa kertaa helpon C:n lisäksi myös helppo B, kun tuolla oli ihan kiva ohjelma meille, B-merkin kouluohjelma. Siinä ei ole keskiaskellajeja eikä mitään muuta hirveän vaikeeta meille, käyntiväistö kyllä on mutta tehdään väistöjä niin paljon kotona että se ei oikeastaan ole ongelma.

 
Kaikki maneesissa otetut kuvat © Jenna K.

Ekana oli tosiaan tuo helppo C, jossa luokkana oli harrasteluokan kouluohjelma. Se on aika lyhyt ja simppeli rata, vähän turha ehkä. Denise oli tällä radalla aivan järkyttävä ratsastaa :D En meinannut ensin saada sitä ollenkaan tuomarinpäätyyn, jouduin tökkimään kannuksilla ja ottamaan vähän rumasti ohjista ettei oltais kadottu aitojen yli toiseen päätyyn... Suuren puhinan saattelemana sinne kamalan pelottavaan päätyyn päästiin lopulta ennen pillin vihellystä.

Mitenkään rauhallinen tai tyyni ei rata ollut, mutta selvittiin ilman muita isoja rikkeitä, paitsi oikeaan kierrokseen nousi väärä laukka kun nosto oli portin kohdalla ja ponilla oli ajatus vähän enemmän vasemmalle. Sain kuitenkin melko nopeasti korjattua ja numeroksi sentään 4. Muuten numerot oli tasaista 5,5 - 6, jännitysjäkitystä... Lopun pituushalkaisija meni parhaiten, linjasta 6,5 ja pysähdyksestä 7. Tahdista, tasapainosta, irtonaisuudesta ja jännittyneisyydestä tuli sanomista. Prosenteiksi tuli 57,63%, ja oli aivan oikeutettu tulos tällä radalla. Alakerran pisteissä oli askellajit 6, lennokkuus 5,5 (hehe Denise ja lennokkuus ei mahdu samaan lauseeseen), kuuliaisuus 6 ja ratsastajan asento, istunta ja apujenkäytön moitteettomuus 6.

Jännittyneisyydestä huolimatta melko sujuva

Täsmällisyyttä siirtymiin

Ilmeisesti muut onnistui olemaan vielä meitä huonompia, kun tämä huikea tulos riitti kolmanteen sijaan (3/12). En mitenkään kovin ylpeänä mennyt palkintojenjakoon...

Odotuksia B:n radalle ei enää oikeastaan ollut tuon kamalan C:n jälkeen, toivoin kuitenkin että Denise olisi vähän paremmin ratsastettavissa toisella radalla. Verkassa vaikuttikin oikein lupaavalta, ja ratakin oli reilusti rennompi kuin aiempi C. Mitään tasaista peräänantoa ei vielä tässä vaiheessa löydy kisoissa, mutta siitä ei tuomari tänään sakottanut. Yli puolet radasta mentiin varmaan väärin päin :D Olin kuitenkin tyytyväinen kun parannus edellisestä luokasta oli niin selkeä. Tuomarinpäädyssä Denise kyllä edelleen jännittyi kamalasti ja katosi avuilta, tiedä sitten mikä siellä oli niin kamalaa... Numerot oli siinä 5,5 - 6 - 6,5. Alakerran pisteet istunta 7, apujen käyttö 6, oikeiden teiden seuraaminen 6, harmonia 6 ja hevosen muoto ja eteenpäinpyrkimys 6. Prosentteja kertyi 59,13%, johon oli syytä olla tyytyväinen! Sija oli 3/7 eli eka ei-sijoittunut. 

Siisti istunta, varmasti tunnet mitä hev. tapahtuu

Uskalla vaikuttaa aktiivisuuteen, vältä kiirehtimistä 

Poni kerrankin menossa ylämäkeen, tosin ulko-ohjan tuesta ei voi puhua

tässä juuri kääntämässä voltille vasempaan

En saa valitettavasti videoita ulos kamerasta, joten niitä ei nyt tule näytille. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi kautta, kun näillä näkymin meillä ei ole tänä vuonna enää kisoja tiedossa. 

Voitokasta kisailua

Tänään oli taas kotiseuran kisat, tällä kertaa vaan toisessa lajissa. Hypättiin Denisen kanssa tutut luokat 60cm ja 70cm arvostelulla 367.2. Periaatteessa tuo 60cm tuntuu aika pieneltä jo, mutta tykkään mennä esteillä aina kaksi luokkaa ja ratsastajan pienen estejännityksen takia 80cm on jo liikaa... Ehkä vielä joskus :D

Denise oli 60cm verkassa tosi hyvä. Se oli tosi säpäkkänä, mutta pysyi kuitenkin mun alla tosi hyvin. Eka verkkahyppy oli vähän hassu, muuten paikat osu kivasti.

Rata oli ihan sujuva ja kiva. Ennen lähtölinjaa Denise hirnahti kerran, mutta ekan esteen jälkeen kyllä keskittyi hyppäämiseen ihan 100%. Se on jännä kun koulukisoissa toi huutaa yksinäisyyttään ihan koko ajan, mutta esteillä ei pihahdustakaan :D Perusradalta en muista muuta kun että en hengittänyt, ensimmäisen vaiheen jälkeen vedin pikaisesti henkeä ja sitten vaan pohkeet kiinni ja menoksi. Toinen vaihekin puhtaasti ja hyvällä ajalla, ja voitettiinkin luokka huiman viiden ratsukon joukosta. 

Tää on niin hyvä kuva, näkyy meijän molempien fiilikset ennen rataa erittäin selvästi :D Mun ilme tolleen "apua miten tää rata meni" ja sit Denise "jesjesjes kumpa pilli viheltäis jo!!"

70cm verkassa otin vaan yhet hyvät hypyt, kun en halunnut turhaan väsyttää ja hypyttää ponia. Juuri kun luokka oli alkamassa, ulkona alkoi ihan hirveä kaatosade, vähän aikaa tais tulla rakeitakin. Onneksi meitä oli vaan neljä ratsukkoa luokassa, niin mahduttiin maneesiin kulmiin aina kun yksi meni rataa. Ei tarvinnut sateessa ulkona seistä. 

Kuvia ei valitettavasti ole kuin pienemmästä luokasta

Tämä rata meni samalla lailla, mulla oli ehkä vähän enemmän laukkaa mutta unohdin kääntää lyhyemmän tien 2. vaiheen vikassa kaarteessa niin se söi vähän aikaa... Kuitenkin ykkössija tuli tästäkin luokasta. 

Näissä kisoissa ratkesi myös seuramme estemestari, meidän kisoissa mestaruus ei ollutkaan yhdessä luokassa vaan vähän eri tavalla...

"Valkealan ratsastajien seuramestaruudesta kilpaillaan luokissa 2-4. Seuramestaruuden voittaa seuramestaruusluokissa parhaan suorituksen, virhepisteet ja aika huomioiden, tehnyt Valkealan ratsastajia edustava ratsukko. Ratsukon osallistuessa useampaan luokkaan huomioidaan seuramestaruuskilpailussa korkeammassa luokassa tehty suoritus."

Meillä siis 70cm tulos laskettiin mestaruuteen. Ja oli muuten pienestä kiinni! Yksi kasikympin ratsukko oli puoli sekuntia nopeampi. Olis pitäny muistaa se lyhyempi tie! :D No mutta ei jäänyt harmittamaan, mulla on jo tän vuoden koulumestarin titteli ja estemestaruus meni kyllä ihan oikeaan osoitteeseen. Vielä ihan tähän meidän lähipiiriin.

Mutta on kyllä kiva että tää estehomma on meillä alkanut sujumaan jopa kisoissa, vaikka nyt oltiinkin melkein kotimaneesissa. Sellasta tasaisuutta ja luottamusta molemmin puolin alkaa olla pikku hiljaa jos verrataan vaikka mitä meidän meno oli vielä keväällä. Nää kisat oli tänään niin pienet, että kaksi sinivalkoista rusettia ei ole mikään suuri saavutus, mutta eniten oon tyytyväinen ihan siihen kun meno tuntui selkään hyvältä ja hommassa oli jotain järkeä.