tiistai 3. kesäkuuta 2014

Pieni katsaus kesäloman alkuun & kuvia viime vuoden leiristä

Nyt on loma saatu hyvin käyntiin! Kelit on ollut nyt ihan kohtuullisia, ei liian kuumaa eikä liian kylmääkään. Rulle on nyt joutunut olemaan ulkona ilman ihottumaloimea, kun Rytty onnistui rikkomaan sen. :(

Kesäloman alku on siis sujunut oikein mallikkaasti. Rulle on malttanut keskittyä ihan hyvin, vaikka en ole joka päivä sille jaksanut ötökkähuppua laittaa. Lauantaina ja sunnuntaina poni sai viettää vapaata, sillä lauantaina ei ehditty ratsastaa Riinan yo-juhlien takia, ja sunnuntaina en itse ehtinyt. Maanantaina pyöräilimme kaverini kanssa Kiviharjuun ihan vaan fiilistelemään, matkaa tuli 5-10km suuntaansa. Minulla on ihan kamala leirikuume, onneksi enää 47 päivää niin lähden leirille!

Kotiuduttuani Kiviharjusta kävin vielä vähän kouluilemassa kentällä. Menimme lisäksi vähän puomeja. Rulle oli mukava, mutta onnistuin kuumentamaan sitä vähän kun tein raviväistöja ympyrällä. Käytiin lopuksi vielä kävelemässä metsässä.

Tänäänkin kouluiltiin. Rulle oli jälleen ihan mukava, tosin vasempaan se oli etenkin laukassa aika hankala, eikä tahtonut oikein taipua. Tosin tämä johtuu lähinnä siitä, että en itse ikinä oikein jaksa kunnolla ratsastaa vasempaan kierrokseen, sillä se on sekä minulle että ponille vaikeampi suunta. Mutta juuri siksi sitä suuntaa pitäisikin ratsastaa, laiska minä...

Nyt laitan kuitenkin muutaman kuvan viime vuoden leiristä. Uusia kuvia Rullesta saan mahdollisesti huomenna, ja yritän samalla kirjoittaakkin jotain tänne.







14 kommenttia:

  1. Eli toiveleiri 4 oot menossa? Mullakin on se! :))

    VastaaPoista
  2. Voisitko laittaa tänne lisää leiri videoita ja kuvia viimevuodesta????? :D

    VastaaPoista
  3. Minä päivinä käyt tunneilla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en käy enää säännöllisesti, mut perjantaina 27.6 oon menossa tunnille. :)

      Poista
  4. ootkos menossa toiveleiri 4?? mäki meen sinne.. enkä malta oottaa!! <3<3<3<3 mitä siel yleensä tehää?? IHANAA<3<3<3<3 :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep meen :) en ole ollut ennen toiveleirillä, mutta vissiin saa toivoa et mitä tehdään. :D

      Poista
  5. miten teet näin hinoija blogeja, upee<3<3 miten saat tohon otsikko juttuu sun&rulllen kuvia ja sun&ladyn kuvia?? ja sit siin lukee ´´mun pieni pala taivaasta´´ oon tyhmä xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      muokkaan kuvankäsittelyohjelmalla, esim tämän bannerin olen tehnyt gimpillä jonka saa ladattua netistä koneelle. voisin vaikka joskus tehdä bannerin teosta vähän tarkemman postauksen, tähän on nyt vähän hankala selittää.

      Poista
    2. okei :) kiitti jos teet :) :D

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista