sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Koulua Ladyllä

Perjantaina olin Kiviharjussa, koulutunnilla tällä kertaa. Ratsuna oli taas Lady, kuten tietysti toivoinkin. Lady ei tehnyt illalla muita tunteja, joten hain sen sateen lakattua laitsalta sisään ja laitoin kuntoon.
 Aluksi käveltiin tietysti pitkin ohjin. Hetken päästä kerättiin ohjat käteen ja alettiin tehdä käynnissä voltteja taivutellen hevosia. Lady oli alkuun tosi jäykkä, mutta pehmennyttyään tuntui tosi kivalta käteen ja myötäsi välillä kivasti niskasta. Tehtiin samaa myös ravissa. Aika nopeasti sai alkaa ottaa laukkaa hieman pääty-ympyröillä. Lady oli koko tunnin laukassa tosi tahmea, eikä edennyt kunnolla mihinkään.


Seuraavaksi tehtävänä oli muodostaa ns. neliö kentän keskelle, eli siis molemmilta lyhyiltä sivuilta katkaistiin päädyistä vähän pois. Aluksi menimme vain tätä neliötä käynnissä tehden pysähdyksiä pidemmille sivuille. Sitten lisättiin lyhyille sivuille väistöä ulospäin muutama askel, ja kun väistö sujui hyvin niin suoristettiin hevonen ja jatkettiin suoraan. Seuraavalla lyhyellä sivulla taas väistö ulospäin. Tehtiin tätä ensin kokonaan käynnissä, mutta jossain vaiheessa lisättiin tehtävään pitkä sivu ravissa, ja halutessaan sai tehdä siihen myös voltteja. Lady väisti ihan ok. Oikealle väistäminen oli kuitenkin huomattavasti hankalampaa, kun en meinannut saada sisäpohjetta läpi. Raippa olisi ollut hyvä apu, mutta Ladyllä ei raippaa voi käyttää ponin seotessa siitä. Jossain vaiheessa mentiin ravin sijaan pitkä sivu laukassa. Lätty ei taaskaan edennyt laukassa kunnolla, vaan jatkuvasti sai olla kannustamassa ponia eteen.




Ravissa poni oli superiva, ja tuntuu että olisin vasta viimeisillä kahdella kouluilukerralla löytänyt oikeat nappulat poniin. Laukassa Lady ei varsinkaan tänään ollut parhaimmillaan, mutta kaikki aikanaan. Laitoin alle vielä videokoosteen :) Kuvat on ottanut Miisa H., mutta valitettavasti niissä on vähän huono laatu (facebook...).

 

10 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus kun oli kuvii ja videoo. :)

    VastaaPoista
  2. Voitko tehä postauksen mis on kaikkii julkaisemattomia pilalle menneitä kuvia ku selkanen vois olla aika hauska :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ehkä joskus :D en tiedä löytyykö multa tarpeeks sellasii..

      Poista
  3. Maksatko sä ite ratsastustuntis? Ja vitsi Lady menee jo tosi kivasti sulla ku oon kuullu et se ei oo mikää helpoin poni ratsastaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yleensä :D Kiitos, joo Lady ei ole helpoin ratsastaa, mutta me ollaan kehitytty tässä kahden vuoden aikana :)

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. mikä ton biisin nimi oli tuossa videossa? hienosti meette!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. American Authors - Best day of my life :) Kiitti!

      Poista