lauantai 19. maaliskuuta 2016

Vuoden ekat hypyt kotikentällä

Mulla on ihan valtava treenimotivaatio! Eilen saatiin huippuhyviä pätkiä koulutreeneissä ja tänään hypyt meni paljon odotettua paremmin.

Eilen koin laukassa ahaa-elämyksen. Olosuhteiden pakosta (jäätikkö alkoi) laukkasin noin 10 metrin voltilla, ja pyysin pitkälle sivulle laukkaa eteen. Kerrankin tamma pyöritti laukkaa takaa Deniseksi tosi hyvin! Tunsin oikein kun se vastasi sisäpohkeen pyyntöön toivotulla tavalla. Sain laukkaa vielä lyhennettyäkin ilman ravirikkoa, ja se jos joku tuntui jo ihan joltain muulta kuin Deniseltä. Tuon fiiliksen saavuttamiseen pitää ehdottomasti pyrkiä jatkossakin.

Sitten tämän päivän hyppyihin! Verkaksi hypättiin innarivälillä puomeja ja ristikkoa, ja muuten keskityttiin kolmen askeleen linjaan.


Denise tuntui alkuun jopa tahmealta enkä saanut hyviä lähestymisiä laukan uupumisen takia. Muutaman toiston jälkeen tammakin pikkuhiljaa tajusi että hei, mehän hypätään ja tuntui tosi hyvältä! Linjan välissä sain antaa vain laukan sujua, tänään Denise ei ollut menossa täysiä niin ei tarvinut juuri jarrutella.





Ehkä me uskaltaudutaan esteradoillekin pian! Denise on varmaan ainoa hevonen, jonka kanssa mua ei esteet jännitä yhtään ja homma on oikeasti kivaa. Eniten esteillä jännittää kiellot, ja Denise ei niitä onneksi harrasta niin ei tarvi hätäillä.


Ponin omistaja eli Milla kävi moikkailemassa meitä keskiviikkona. Milla kävi Denisen kyydissäkin, ja oli kyllä kiva nähdä poni omistajansa ratsastamana. Meno näytti oikein kivalta ja Denise tyytyväiseltä :)



2 kommenttia: