torstai 26. marraskuuta 2015

Häneltä saamasi lahjan sinä saat pitää ikuisesti

Eilisiltana löysin viimein inspiraatiota uuden bannerin tekoon ja samalla muun ulkoasun muokkaukseen. Patustakin laitoin pienen kuvan tuohon ylös, siihen sain oikeastaan idean Millan kommentista Patun lähdöstä kertovaan postaukseen. Kiitos Milla ♥ Ajatus on mielestäni niin kaunis. Pilven reunalta Patu katselee minua, on aina mukana. Blogin nimi sopii tuohon varsin hyvin, vaikkei sanoilla ole varsinaisesti tarkoitettu aivan sitä.


Ilman itkua en tätä banneria pystynyt kuitenkaan tekemään, tai lähinnä siinä vaiheessa kun etsin sopivaa kuvaa Patusta. Tällä kertaa kuitenkin kyyneleet eivät olleet vain surun kyyneleitä. Huomasin jonkun uuden tunteen, joka on vaikea pukea mitenkään sanoiksi. Helpotus siitä että Patulla on kaikki hyvin, yhteisten muistojen ajattelu lämmöllä. Ikävä tuntuu kuitenkin vain kasvavan, eikä se varmaan hellitä ikinä.


Taatusti hän kuulee.
Hän katselee sinua varmasti kaiken aikaa.

Ehkä hän on nyt onnellinen,
ehkä joidenkuiden ei ole tarkoituskaan
jäädä meidän elämäämme pysyvästi.
Ehkä jotkut ovat vain ohikulkijoita,
vain läpikulkumatkalla.

Ehkä he täyttävät tehtävänsä nopeammin kuin muut.
Heidän ei tarvitse vitkutella täällä sataa vuotta
saadakseen kaiken kuntoon.
He hoitavat hommansa tosi nopeasti.
Jotkut vain ikään kuin käväisevät
elämässämme antamassa meille jotakin,
tuovat lahjan tai opettavat meille jotakin tärkeää,
ja se on heidän tehtävänsä meidän elämässämme.

Hän opetti sinulle varmasti jotakin.
 Ehkä hän opetti sinua rakastamaan,
antamaan ja välittämään.
Se oli hänen lahjansa sinulle.
Hän opetti sinulle paljon,
ja sitten hän lähti.


Ehkä hänen ei yksinkertaisesti tarvinnut viipyä pitempään.
Hän antoi sinulle lahjansa ja oli sitten vapaa jatkamaan matkaa,
mutta häneltä saamasi lahjan

sinä saat pitää ikuisesti.

-Danielle Steel-

Muutaman päivän takaisia poseerauskuvia Denisestä julkaisen varmasti myöhemmin lisää, bannerissa näkyykin jo yksi. Eilisiä koulutreenikuviakin laitan varmaan samaan postaukseen. Kohta on lähdettävä Denisen kanssa estevalmennukseen, niin en nyt ehdi kirjoittelemaan tämän enempää.
Kertokaahan ulkoasusta risuja ja ruusuja, voi olla että jotain muokkauksia vielä teen!

8 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Muuten tosi kiva mutta musta olis kiva jos patu näkyis vähän selkeämmin :) mutta ihan hyvin näinkin ;)

    VastaaPoista
  3. ♥ Tuo Danielle Steelen teksti on aivan mielettömän liikuttava <3 Ja muutenkin tosi ihana banneri ja sun ajatukset :)

    VastaaPoista
  4. Törmäsin blogiisi vasta nyt ja heti huomasin tuon bannerin! Aivan ihana ja kaunis idea sekä toteutus! Vaikka en sinua ja Patua mitenkään tunne, silti muutama kyynel vierähti teitä ajatellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon! :') Vähän myöhässä huomasin tämän kommentin... :D

      Poista