sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Sunnuntaikouluilut + talvisia kuvia

Denise oli tänään superkiva! Mentiin ilman satulaa pyörimään kentälle hetkeksi. Aluksi pyysin käynnissä eteen alas, niin kuin teen oikeastaan joka ratsastuksen alussa. Niin saan Denisen alusta asti rennoksi ja se vertyykin hyvin samalla. Pyysin vähän myös takajalkoja ristiin.



Ravissa ja laukassa menin vaan keskiympyrällä tehden välillä pienempää ja välillä isompaa ympyrää. Ravissa tamma tuntui etenkin loppua kohden oikeasti tosi hyvältä! Yleensä meillä käy niin, että kun tamma on muuten rauhallinen ja rento, niin ravi katoaa johonkin ja laahustetaan vaan mummoravia eteenpäin. Mutta tänään myös ravi säilyi pääosin aktiivisena ilman, että Denise kuitenkaan jännittyi. Laukassa on omat haasteensa yhä etenkin oikeaan kierrokseen, koko poni tuntuu välillä kaatuvan sisäpohjetta vasten.






Lopusta on pieni pätkä videotakin, laitan sen vielä tähän. Videolta huomaa että kovin tasaista ei meidän meno vielä ole, mutta koko ajan paranee.


Meidän yhteistyö alkaa kaiken kaikkiaan olla aika hyvällä mallilla jo! Torstain estevalmennus sujui myös ihan hyvin. Valmentajan mukaan Denise oli jo riittävän tyyni esteilläkin, intoa saa ja pitääkin olla! Paljon on töitä tehtykin, mutta paljon on vielä edessä. On se vaan ihana tamma ♥

Vähän väärässä järjestyksessä tulee nyt kuulumiset, mutta tosiaan lupailin teille niitä poseerauskuvia, joita otettiin maanantaina. Meillä oli täällä silloin vielä lunta, jotka keskiviikkona sulivat pois. Ei oikeastaan haittaa yhtään, saa nauttia hyvistä ratsastuspohjista edes vähän pitempään! Kovin montaa hyvää kuvaa ei (tälläkään kerralla) saatu, mutta muutaman laitan teille näytille. Tamman mielestä on vaan aivan liikaa vaadittu laittaa ne korvat höröön :D

Tuo valo oli tosi hienon näköinen!



3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Tosi kivalta näyttää teidän meno, hienoa! :-) ja en tajuu miten nätti tamma ei vaan osaa poseerata vaa 90% poseerausyrityksistä sillä on aina joku laamailme XD Mutta kivoja kuvia ootte kuitenkin muutaman saanut, ihana tuo ilta-aurinko tosiaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ollaa riinan kans aina ihan raivoissaan ku ei siihen mikää tehoo :D laamalta tai kamelilta näyttää lähinnä... Pitäis joskus tehä sellanen denisen ilmepostaus :p
      Kiitoksia! :)

      Poista