tiistai 14. heinäkuuta 2015

Parin kuukauden kuulumisia

Vaikea uskoa että Patu on saikkuillut jo kolme kuukautta. Niin se aika vaan kuluu! Olen onneksi päässyt kuitenkin heppailemaan paljon, vaikka toki kaipaan treenejä Patunkin kanssa. Ja toisaalta pieni "tauko" ratsastuksesta tekee varmaan kaikille meistä joskus ihan hyvää - vaikka enhän minä ihan kokonaan ole taukoillut.

Oli ihan mahtava sumu yhtenä iltana kesäkuussa! 

Patun kanssa ollaan jo päästy käymään pikku kävelylenkeillä. niin maasta kuin selästäkin. Kovin paljoa kävelytystä se ei tarvitse näin kesällä, kun ovat 24/7 laitumella ja liikuttaa siellä itse itseään kuitenkin. Jalka on ollut nyt ihan hyvä. Onhan siinä turvotusta, mutta varmasti siihen jää se patti muistoksi sittenkin kun jalka on kuntoutunut. Patun käytöstä tulevaisuudessa ei ole mitään varmuutta, todennäköisesti tamma jää kevyemmälle köpöttelykäytölle. Sääli, mutta ei sille mitään voi. Patun kanssa touhuillaan sitten jatkossa muuta kuin hiki hatussa treenaamista.


Olen tosiaan onneksi päässyt lainaponeilemaan paljon! Yhdellä ratsastuskoulun poniruunalla olen mennyt tunteja, ja täytyy sanoa että opettaa kyllä paljon mennä tuollaisella hirmuisen osaavalla ponilla, joka ei kuitenkaan anna mitään ilmaiseksi. Olen ollut yhdellä neljän päivän kurssillakin mukana kyseisellä ponilla, ja opin kyllä aivan valtavasti kaikkea istunnasta ja ylipäätään ratsastamisesta.


Joskus käy näin jos jää tuijottamaan onko se ristikko vino vai ei :|


Kävin Rytynkin selässä taas vähän aikaa sitten! Rytty-poni onkin minun käytössä tällä viikolla tostaihin asti :)

Pääsin ripille kuukausi sitten! Kävin päiväriparin, siellä oli ihan jees. Juhlat sujui kivasti, ruoka oli hyvää, vieraita oli paljon eikä onneksi satanut kuin aamulla, vaikka koko päiväksi oli luvattu sadekuuroja. Oikein mukava päivä! Sain muuten porukoilta rippilahjaksi vihdoin ihan oman järkkärin. Canon EOS 100D, oon ihan rakastunut tähän :D



4 kommenttia:

  1. Niin mielettömän kivaa kun taas postailet ;) Ehdin jo kysyä riinalta että ootko lopettanu. Tosi kiva postaus ♥ Mites nyt jos Patu ei enää voi tehdä rankempia juttuja nii sun heppailujen käy? Tuleeko sulle kokonaan uusi poni tai ylläpito poni tai vuokris? Vai jatkatko patun kanssa kevyemmällä ja käyt tunneilla vai tyydytkö vaan Patuun? ( sori näin paljon kysymyksiä ) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vihdoin löytyi inspiraatiota palata taas blogin pariin :) pian selviää miten mun heppailut jatkuu, jotain uutta tapahtuu kyllä!

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) toivotaan että säkin saat joskus järkkärin! :D

      Poista