perjantai 24. heinäkuuta 2015

Huippufiiliksiä

Keskiviikon koulutreeneissä Denise oli aivan eri hevonen verrattuna tiistaihin. Se oli rauhallinen ja ensimmäistä kertaa todella huomasin miten herkkä se onkaan istunnalle! Pienestä istunnan tiivistämisestä Denise tajuaa jo siirtyä ravista käyntiin. Riina oli samalla kouluilemassa Rullella, ja se varmasti rauhoitti Deniseä aika paljon.



Tällä kertaa pystyin jo vaatimaan Deniseltä vähän enemmän. Onneksi Jenna oli vähän huutelemassa samalla kun kuvasi, muistin pitää ulko-ohjan ainakin vähän paremmin kädessä :D Ulko-ohjan tuki on Denisellä tosi tärkeää säilyttää, vielä kun saisin sisäistettyä sen kunnolla... Ravailin paljon ympyröitä ja yritin saada tammaa vähän taipumaan. Otin myös molempiin suuntiin yhdet laukat. On se vaan niin kiva ratsastaa, ainakin silloin kun on rauhallinen!



Denisen osalta onnistunut kuva, mutta missä ihmeessä seikkailee allekirjoittaneen jalka? :|


Eilen otettiin päivällä vähän poseerauskuvia Denisestä. Ne ei onnistunut kovin hyvin, tammaa olisi kiinnostanut enemmän juosta täyttä vauhtia takaisin tallille :D Laitan kuitenkin nyt teidän nähtäville muutaman kuvan!




Eilen kouluiltiin illemmalla ehkä vajaa puoli tuntia kentällä, kun oli jo vähän kiire muihin menoihin. Tamma ei ollut ihan niin hyvä kuin keskiviikkona, ihan rauhallisesti oli kuitenkin. :) Tein aika lailla samoja juttuja kuin keskiviikkonakin.

Tänään oli ensimmäisen maastolenkin vuoro! Otettiin Riina ja Rulle mukaan ja käytiin ehkä joku 3-4 kilometrin lenkki. Denise kulki tosi nätisti ensimmäisenäkin. Vähän väliä se kyllä säpsyili jotain, mutta Denisen säpsyily ei kovin vaarallista ole kun tamman jalat vaan vähän notkahtaa :D Otettiin pari laukkapätkääkin, Rulle oli niin hidas maastokaveri ettei Denisekään oikein innostunut laukkaamaan kovin kovaa. Oli kuitenkin kiva lenkki ja ihanaa että Denise on noin järkevä maastossa, me maastoillaan kuitenkin näin kesällä lähes yhtä paljon kuin mennään kentällä.

Meillä on ensimmäinen valmennus muuten ensi viikon tiistaina, odotan jo innolla! Palailen blogiin sitten viimeistään silloin valmennuskuulumisten merkeissä.

5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kiva että oot saanu Denisen uudeksi treenikaveriksi, varmasti hyvä opettaja sulle eteenpäin ratsastuksessa! :)
    Ratsastatko enää Rullella ollenkaan?
    Olisi mukava joskus kuulla sen kuulumisia tai vaikka ihan ratsastuspostausta Rullella kuvineen ja videoineen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Denise kyllä varmasti tulee opettamaan mulle tosi paljon!
      Ratsastan Rullella nykyään harvoin, silloin tällöin kyllä selkään kiipeän vaikka pituus ottaa tosi paljon jo vastaan... Yritän toteuttaa Rullepostauksen lähiaikoina :)

      Poista