keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Hiihtolomakurssi, maanantai

Maanantaina olisin muuten saanut nukkua aika pitkään, mutta heräsin ajoissa leipomaan kakkua kun silloin muutama viikko sitten tipuin kyseisen tallin ponilta. Toinen kurssipäivä alkoi myös kymmeneltä, ja ensimmäiseksi hain Patun sisälle. Minun tuntini alkoi puoli yhdeltätoista, eli minulla oli puoli tuntia aikaa laittaa Patu kuntoon. Se oli onneksi päässyt ulos aamuksi.


Tänään olikin vuorossa odotettu estetunti, jee! Verkattiin hevosia ensin käynnissä ja ravissa. Patu oli ihan ok, kyllä se selvästi aavisti jotain siitä että esteet oli maneesissa. Otettiin verryttelyyn mukaan myös laukkaa sekä puomeja. En kyllä käsitä, miten joku voi innostua niin paljon pelkistä laukkapuomeista :D Pitää varmaan ottaa nyt, kun kenttä sulaisi niin treeneihin useammin mukaan puomit (ja ehkä esteetkin), niin ehkä ne ei sitten olisi niin iso numero ja hallittavuus saattaisi säilyä. 


Aluksi tehtävänä oli kahden puomin linja, joiden väliin tuli vielä voltti ja voltilla oli puomi. Linjan puomit nousi myös myöhemmin esteiksi. Ensin tultiin ensimmäinen puomi laukassa, siirrettiin voltille raviin ja nostettiin laukka taas seuraavalle puomille. Siirtymiset meni vähän niin ja näin, jarru ei oikein toiminut ja sitten taas nostossa Patu vain kiihdytti järkyttävälle kiitoraville ja nosti laukan vasta puomin jälkeen :D 

Eihän se ole yhtään innostuneen näköinen :D

Tunnin lopuksi hypättiin rata, mutta sitä ennen käytiin kaikki radan tehtävät läpi yksitellen. Tuo edellämainittu linja oli yksi radan tehtävistä. Seuraavaksi otettiin vasempaan kierrokseen ympyrällä (ei nyt ihan ympyrä, tiestä tuli enemmän neliömäinen) oleva pieni pysty. Se meni ihan hyvin, käännös esteelle oli aika tiukka joten oli vähän kiire suoristaa ajoissa. Aloin kuitenkin saada Patuun paremman otteen kun otin ohjat kunnolla käteen, miksiköhän sitä ei voinut tehdä heti alussa?


Tämän jälkeen käytiin läpi ravilähestymisellä pieni ristikko, jonka edessä oli apupuomi. Viimeisenä vielä diagonaalilla oleva sininen ristikko laukassa. Diagonaalilla laukka ei oikein vaihtunut ja kerran rysäytettiin koko esteen läpi, kun vauhtia oli kenties vähän liikaa, mutta kun pidin loppuun asti kiinni enkä päästänyt Patua ryntäämään siihen esteelle niin hyvin sujui. 

Lopuksi tosiaan hypättiin kaikki tehtävät peräkkäin ratana. Ensin pysty, sitten siirtyminen raviin ja puomi sekä ristikko, sen jälkeen linja ja lopuksi vielä diagonaalilla oleva ristikko. Rata sujui kokonaisuudessaan tosi hyvin, sain avut läpi ja mitään rikkeitä ei tullut. Tuohon rataan sitten lopetettiin, sekä minä että valmentaja oltiin siihen tyytyväisiä.



Tunnin jälkeen laitoin hikiselle Patulle kuivatusloimen ja kylmäsuojat. Se oli edelleen vähän levoton karsinassa, mutta malttoi kuitenkin syödä heiniä. Kuvasin toisen ryhmän tuntia ja sen jälkeen oli evästauko. Samalla katsottiin taas sitä valmentautumissuunnitelmalappua. Tuo lappu oli kyllä tosi kiva idea, siinä piti mm. miettiä tavoitteita omaan ratsastukseen/heppailuun yleensä vuoden ja viiden vuoden päästä, sekä kirjoittaa ylös ajatuksia nykytilanteesta.

Iltapäivällä olikin vuorossa katrillitreeniä. Päätin jättää Patun talliin lepäämään ja ottaa taas sen saman lainaponin joka oli sunnuntaina leikkitunnillakin minulla ratsuna. Oli kyllä tosi kivaa tuokin, vaikka aluksi tuntui aika vaikealta niin lopuksi saatiin homma toimimaan ainakin melkein hyvin! Valitettavasti katrillista ei minulla ole nyt mitään materiaalia. 

Tuon tunnin jälkeen ei ollutkaan enää mitään ohjelmaa, joten pakkailin Patun tavaroita ja odotettiin kyytiä kotiin. Rytty palasi myös nyt kotiin, joten vietiin ensin Rytty ja Patu kotiin ja sen jälkeen haettiin pieni Rulleponi yökyläilemästä takaisin kotiin. 

Kaiken kaikkiaan oli ihan mahtava kurssi, ei voi muuta sanoa! On kyllä niin kivaa kun on juuri itselle sopiva valmentaja ja hevonen, sekä ihan mahtava talliporukka :)

4 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Patu näyttää niin mahtavalle! Hymykin sillä varmaan korvissa ku pääsee hyppää :) Mimmosen kakun teit onks sul kuvaa ? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps! Tein sellasen missä on pohjana ihan perus suklaakakku ja päällä kinuskikuorrutus. Ei mulla vissiin oo enää kuvaa tallessa :(

      Poista