maanantai 23. helmikuuta 2015

Hiihtolomakurssi, sunnuntai

Nyt on mahtavat kaksi päivää kursseilua takana ja ihan hirveästi uusia eväitä tulevaisuuteen, eihän tässä ehdi edes sisäistää kaikkea!

Sunnuntai alkoi minulla jo ajoissa aamulla. Heräsin seitsemän aikoihin ja kävin lähes heti heittämässä hevosille päiväheinät ja pakkaamassa loput tavarat Patulle mukaan. Molemmat hepat, sekä Rulle että Patu olivat vielä makuulla, kun normaalisti aamutalliin tullaan vasta yhdeksältä.
Vähän puoli yhdeksän jälkeen lastattiin Rulle ja Patu koppiin ja vietiin Rulle yökylään toiselle tallille, kun ei yksin kotonakaan voi olla. Sen jälkeen suunnattiin Patun kanssa tallille, jossa kurssi järjestettiin. Patu oli tosiaan siellä yön, ja käyttäytyi ihan hyvin vaikka vähän hirnuikin kun Rytty asusti eri puolella tallia :|

Kurssi alkoi kymmeneltä, ja ehdittiin hyvin asettua ja purkaa tavaroita autosta pois. Aluksi meille jaettiin valmentautumissuunnitelmalaput. Ratsastin toisessa ryhmmässä, joten ensimmäisen ryhmän tunnin aikana täytin osan lapusta. Ehdin kuitenkin hyvin kuvaamaan ensimmäistä tuntia.

Laitoin Patun kuntoon ja sitten suunnattiin maneesiin. Alkutunnista teimme päädyssä noin 16 metrin voltilla siirtymisiä mm. käynnistä pysähdykseen ja ravista käyntiin. Toisena tehtävänä oli volttikahdeksikko. Patu oli alkutunnin tosi kiva ja rento, ja odotti harvinaisen hyvin apujani. Auttoi paljon kun joka kulmassa ja vähän volteillakin pyysin Patua väistämään sisäpohkeesta ulospäin. Siirryttiin ravaamaan volttikahdeksikotkin. Jossain vaiheessa Patulla tapahtui jokin naksahdus päässä, ettei se ollutkaan enää niin hyvin kuulolla ja karkasi avuilta vähän väliä. Tähän kuitenkin auttoi se, että palattiin pienelle ympyrälle käynnissä ja väistätin jälleen vähän ulospäin. Sain Patun aika hyvin takaisin kuulolle, ja pikku hiljaa väistöstä tehtiin ravisiirtymiä. Vasemmalle oli aika hankalaa saada taivutus läpi sekä vielä sisälapa olemaan pullahtamatta ulos.




Myöhemmin mentímme yksi kerrallaan toiseen päätyyn teekemään laukassa eniten itselle ja hevoselle sopiva tehtävä. Patun kanssa nostettiin käynnistä voltin lopusta laukka, ja laukattiin isolla kaarella. Patu oli ihan ok, ei nyt mitenkään erityisen hyvin ollut kuulolla.


Tunnin lopuksi saatiin vielä valmentajalta positiivista palautetta siitä, että ollaan Patun kanssa menty paljon eteenpäin ja saan sen helpommin jo läpi. Ei vielä helposti, mutta helpommin.

Tunnin jälkeen käytiin valmentautumissuunnitelmia läpi sekä syötiin eväitä. Iltapäivän tuntina olikin leikkitunti, ja menin sen lainaponilla. En Patua viitsinyt ottaa kun oli mennyt jo puolentoista tunnin koulutreenin ja oli sen jäljiltä tosi hikinen vielä, enkä usko että olisin hallinnutkaan sitä kovin hyvin! Oli joka tapauksessa superkiva tunti. Oltiin hippaa, seuraa johtajaa, viestiä, tehtävärataa ja lopuksi maa-meri-taivasta. Oli kyllä hauskaa mennä pujottelua laukkassa ponilla, joka taitaa laukanvaihdot sen verran hyvin että vaihtoi lähes joka kaarteessa laukan itse!

Viestiä, minun joukkueeni voitti molemmat erät vaikka muutettiin välissä vähän jakoja! :D

Patu pääsi iltapäiväksi vielä tarhaamaan, ja se jäi oikein tyytyväisenä sinne syömään heinää vaikka joutuikin olemaan yksin.

4 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuvia ja kiva postaus. :) Milloin teet kurssin seuraavan päivän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen aloittanut sen kirjoittamisen jo, katsotaan saanko sen tänään jo tehtyä vai jääkö huomiselle.

      Poista