torstai 3. heinäkuuta 2014

Taas yhtä valmennusta rikkaampana

Tällä viikolla oli jälleen keskiviikkona, eli tänään (no, eilen, päivä ehti näköjään vaihtua...) valmennus! Sainkin taas ratsastaa koko tunnin yksin, sillä Patu ei taaskaan päässyt mukaan. Eipä haittaa ollenkaan :)
Teimme taas heti alkuun perus ympyrällä taivuttelua, välillä pienentäen ympyrää. Rulle oli vähän jäykähkö - niinkuin aina aluksi, mutta lähti kuitenkin vertymään ja taipumaan paremmin. Ideana oli jumppailla ponia mahdollisimman matalassa muodossa. Teimme ensin tätä käynnissä, ja myöhemmin ravissakin.

Pian siirryimmekin taas avoihin. Parin viikon takaisessa valmennuksessa teimme myös avoja, josta ei tosin itselle jäänyt kovin hyvä fiilis, tiedä sitten mistä johtuu. Nyt kuitenkin jäi parempi fiilis, vaikkei homma täydellisesti mennytkään. Rullelle avot oli vähän hankalia (myönnetään, myöskin minulle!), mutta saatiin kuitenkin ihan ok pätkiä mukaan. Suurin ongelma oli lapojen pysyminen oikein päin... Teimme siis tällä kertaa avoja ympyrällä. Lisättiin myöskin avon jälkeen laukannosto, ja hetki laukkaa ympyrällä. Laukassa poni olikin taas tosi kiva.

Lopuksi ravailtiin keventäen kahdeksikon tyylistä juttua. Välillä tehtiin lisättyä ravia puoli ympyrää, välillä taas pysähdys ja peruutus kahdeksikon keskelle. Kaikki sujui tässä ihan hyvin, kun taas pidettyä sisälavan poissa ettei Rulle vain nojaile siihen. Tosi hyvä fiilis jäi koko valmennuksesta, ehkä ne avotaivutuksetkin alkaa pikkuhiljaa sujumaan...





Laitan vielä tähän pienen pätkän videota, minulla ei ole kuin yksi pätkä mutta parempi se kuin ei mitään :D


Ostin muuten lauantaina Hööksiltä Rullelle uuden huovan, mikä näkyy näissä kuvissakin! En ollut aivan varma sopiiko kyseinen väri poniin yhtään, mutta koska huopa oli vain 12 euroa (puoleen hintaan), en voinut jättää sitä sinnekään. Minusta ainakin sopii ponille ihan hyvin.

9 kommenttia:

  1. Kiva postaus! (Taas kerran) ja hyvin sopii toi huopa rullelle! :)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ja ratsastat kyllä tosi hyvin! Huopa sopii myös Rullelle hyvin! Itekki ostin vasta samanlaisen omalle ponille. :)

    Tossa se huopa mun ponilla: http://2.bp.blogspot.com/-mZZnLf1zIgs/U7Pj31yGgUI/AAAAAAAAHO4/dmGWpcTH57g/s1600/DSC_2101.JPG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Kivalta näyttää sunkin ponilla!

      Poista
  3. rulle menee tosi nätisti :)

    VastaaPoista
  4. mistä oot hankkinu noi ratsastushousut? :)

    VastaaPoista
  5. IHANA HUOPA ♥.♥ Kivan näkoista menoa teillä!

    VastaaPoista