maanantai 1. helmikuuta 2016

Apassionata 2016


Kävin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni katsomassa Apassionatan. Oli kyllä ehdottomasti koko rahan arvoista. Hevoset oli tosi hienoja ja hyvin koulutettuja. Itse tarinan juonta en oikeastaan seurannut, mutta nimi oli Peilin lumous. Vaikka tuo kesti yhteensä kaksi tuntia, aika kului nopeasti hevosia ihaillen ja kuvia räpsien. Erityisesti ilahdutti katsoa, kuinka mielellään hevoset näytti tekevän työnsä ja pari kertaa näin niille annettavan namiakin. Se on kyllä minulle ihan ykkösasia. 


Mitään loisto-otoksia ei minun kuvaustaidoilla ja -kalustolla syntynyt, ja muistikortiltakin meinasi tila loppua kesken, mutta joitakin ihan hyviä kuvia kyllä sain laitettavaksi näytille. Rakeisiahan nämä on, kun tuossa putkessa ei valovoimaa meinannut tuohon halliin riittää.









Näin myös paikan päällä viimekesäisen leirikaverin, oli niin kiva vaihtaa kuulumisia näin 7 kuukauden jälkeen! Horse Fairissa toivottavasti nähdään taas muutaman leiriläisen kanssa. 

Otin myös pari pätkää videota kun kyllästyin heilahtaviin kuviin, joten nopeasti muokkasin pienen koosteen näytöksestä.

2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia ja hyvä postaus!:) kiva seurata blogissasi sinun ja Denisen edistymistä, blogisi on tosi kivaa luettavaa :)
    Ja olette muuten Denisen kanssa oikein sopiva ja hyvä pari, tsemppiä teille! ;)

    VastaaPoista