Edistysaskeleita

Meillä oli joulukuussa vähän turhan pitkään kouluvalmennustaukoa, joka tietenkin näkyy heti oman istunnan rappeutumisena. Itsenäisesti ratsastaessa ei vain muista ajatella istuntaa, kun keskittyy täysillä vaan siihen miten poni kulkee eikä kukaan huutele kentän laidalla. Tällä hetkellä ratsastan kädet levällään ja istun vinossa. Eniten ärsyttää tuo vinous, sillä se ennen pitkää vinouttaa poninkin. Nämä kaksi virhettä vielä liittyy tavallaan toisiinsa, sillä kun korjaan asetusta sivulle johtavalla sisäkädellä, jätän käden vähän sivulle enkä palauta sitä omalle paikalleen silloin kun kaikki on hyvin. Sivulla oleva käsi taas kääntää koko kropan sisälle... Pitää yrittää parantaa tapoja taas, nyt ollaan onneksi päästy taas vähän säännöllisempään valmentautumisrytmiin.

Tätä haen aina aluksi; nokkaa eteen, alas ja sivulle. Pitää tuo jalustinpituus kyllä myös tarkistaa näköjään, se ei ainakaan auta siihen vinouden korjaamiseen...

(kuvat on keskiviikon kotitreeneistä)

Eilen meillä oli kouluvalmennus, -25 asteen pakkasesta huolimatta. Maneesissa ei onneksi tullut niin kylmä kuin jos ulkona olisi mennyt, ilma ei liiku neljän seinän sisällä yhtään vaikka tuo maneesi ihan yhtä kylmä onkin kuin ulkoilma. Ja kyllä kannatti lähteä valmennukseen! Denise oli hirmuisen kevyt ja mukava ratsastaa. Pakkasen takia mentiin ilman satulaa, kun niin on itselle lämpöisempi. Meillä oli maneesissa muutamat ravipuomit, joiden tarkoituksena oli suurentaa ravia ja aktivoida takajalkoja kuitenkaan vauhtia koventamatta. Puomit auttoi myös hevosta venyttämään ylälinjaa vielä paremmin. Se sujui ihan hyvin. Denisellä on pienempi ravi kuin muilla valkassa olleilla hevosilla, ja se tuotti meille vähän lisähaastetta. 

Lopuksi otettiin vielä molemmat laukat läpi valmentajan silmän alla ympyrällä vaan. Laukan kanssa on vielä matkaa siihen pisteeseen, että laukka pyörisi kunnolla ja olisi tasapainossa. Sitä kohti mennään kuitenkin koko ajan. 

Denisen ratsastettavuudesta mainitsinkin jo vähän edellisessä postauksessa, ja siitä on ollut kyllä valmentajankin kanssa puhetta. Yhteistyö pelaa meillä jo sen verran hyvin, että pääsen jo vaatimaan muutakin kuin vain rentoutta (vaikka rentoutta pitää edelleen vaalia koko ajan, se on kaikista tärkein). Nyt kun kuitenkin niitä hetkiä, kun katsomme toisiamme yläkautta silmiin, tulee aina vaan vähemmän, voin vaatia enemmän asetusta ja taivutusta läpi. Kotiläksynä meillä onkin ollut, että en saa enää sallia sitä pää suorana hölkyttelyä, vaan tilanne pitää korjata heti.

Sääli, että saadaan valmennuksista niin harvoin mitään materiaala. Siellä ne parhaat hetken yleensä tulee, kun ei sählää itse mitään omaa. Minä ainakin huomaan olevani paljon hätiköivämpi yksin ratsastaessa, kun valmennuksissa taas odotan valmentajan korjaamisohjeita. 

Pieni video vielä keskiviikon treeneistä