maanantai 25. huhtikuuta 2016

Onnistumisia esteradalla

Mun ei pitänyt näihin kisoihin oikeasti edes lähteä, koska pääsimme palaamaan töihin kaviopaiseilun jälkeen vasta samalla viikolla kisojen kanssa. Denise ei kuitenkaan vaikuttanut keränneen virtaa juurikaan ja liikkui hyvin, joten päädyin jälki-ilmoittautumaan - pidemmän saikun jälkeen en varmasti olisi lähtenyt hyppäämään vielä, mutta nyt se ei tuntunut niin pahalta puolentoista viikon jälkeen.

Startattiin tutut 60cm ja 70cm. Oli tosiaan oman seuran kisat ja tuttu maneesi sekä esteet, joten muita jännittäviä juttuja ei ollut kuin maneesiin yksin jääminen ja yleisö. 60cm rata meni tosi kivasti ja sujuvasti. Yksi vastalaukkakaarre mahtui mukaan, mutta tulipahan treenattua sitäkin samalla :D Paikat osui ihan hyvin joka esteelle. Arvostelu oli 367.2, eli uusinta ratsastettiin samalla suorituksella mutta uudesta lähtömerkistä. Uusinnassa olisin saanut antaa laukan sujua paremmin, mutta tuplanolla tuli ja aika riitti kolmossijaan!





Tämä kuva © Nea, loput taitaa olla © Henni


70cm sujui aika samalla tavalla, meno tuntui selkään ehkä hitusen paremmalta. Paikkojen kanssa oli vähän räpellystä parilla esteellä, ja uusinnassa taas himmailin liikaa... Tuplanolla tuli taas, ja nyt napattiin punainen ruusuke matkaan eli neljäs sija! Maailman upein Denise ♥





Ensimmäiset yhteiset ruusukkeet ja tosi onnistunut päivä muutenkin, kyllä jäi hyvä fiilis! Saa olla taas tosi ylpeä hienosta mammatammasta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti